Päävalikko
TwitterRssFacebook
Vuodet 2002-2012

RAP SM 2016

Vuoden 2016 RAP SM Freestyle Battle -kilpailut järjestetään perjantaina 4.11.2016 Helsingin Nosturissa.

Nosturin finaalitapahtuman tuomareina toimivat MC Toni, Tommishock ja Rivo. Juontajina ovat Jussi Ridanpää ja Ironine.
Kilpailumusiikin tekee DJ BassTone ja DJ:nä tapahtumassa on Taste.
Tapahtumassa esiintyy myös kolminkertainen RAP SM voittaja MC Kajo.

Uutena mahdollisuutena on kaikille beat box taitureille päästä näyttämään kykyjään kilpailuiden taukojen aikana, joten kaikki beat boxin taitajat voivat ilmoittautua mukaan ottamalla yhteyttä rapsm@rapsm.fi sähköpostin kautta.

Tuomareista MC Toni on RAP SM voittaja vuodelta 2014, Rivo on RAP SM voittaja vuodelta 2013 ja Tommishock on RAP SM voittaja vuodelta 2003 englannin kielen sarjassa. Tommishock aka Tommy Darkflow kuuluu myös Ruger Hauer yhtyeeseen.
MC Kajo on kolminkertainen Suomen mestari vuosilta 2015, 2011 ja 2009.

Juontajista Jussi Ridanpää on ollut tuttu näky Nosturin lavalla jo useamman vuoden ajan ja Ironine oli mm Gettomasan finaalivastustaja vuonna 2012.

RAP SM 2016 -ennakkoliput myynnissä kaikissa Ticketmaster myyntipaikoissa sekä www.rapsm.fi/store nettikaupassa.

Ilmoittautumisaika kilpailijoille on päättynyt, lista kilpailijoista julkaistaan uutisosioon.

RAP SM 2016
Perjantaina 4.11.2016
Nosturi, Telakkakatu 8, 00150 Helsinki
Live: Mr. LIF & L’ORANGE (USA)
Live: MC Kajo
Tuomarit: MC Toni, Tommishock, Rivo
Juontajat: Jussi Ridanpää ja Ironine
DJ Taste & DJ Mel-3
Ovet auki klo 18.00, kilpailut alkavat 19.30
Ei ikärajaa, rajattu anniskelualue
Liput ennakkoon 16,50; (sisältäen toimituskulut)
Liput ovelta 18;

RAP SM 2016 AFTER PARTY
Perjantaina 4.11.2016
DJ TASTE & DJ THE LAST
@NAMU
Keskuskatu 8, 00100 Helsinki
– Ikäraja 20v ja RAP SM ennakkolipulla 18v.
– Liput klo 22.00-24.00 10€ ja klo 24.00 jälkeen 12€
– RAP SM 2016 ennakkolipulla ilmainen sisäänpääsy ennen klo 02.00

Ennakkolippuja myynnissä:
www.rapsm.fi/store
www.ticketmaster.fi (puh 0600 10 800 (1,98 / min. + pvm)

http://www.facebook.com/RAPSMFreestyleBattle
http://www.youtube.com/RapSMFstyleBattle
http://www.elmu.fi

YHTEISTYÖKUMPPANIT:
www.junglejuicebar.fi
www.hiddenbones.fi
www.xl-energy.com

rap-sm-2016-f_a