Päävalikko
TwitterRssFacebook
Vuodet 2002-2012

Rap SM 2012

RAP SM 2012 lopputulokset ovat selvillä ja voittajaksi riimitteli Gettomasa (Jyväskylä), hopealle Ironine (Tampere) ja pronssille Toni (Espoo).

Kahden finalistin pääseminen jatkoon välieristä vaati heiltä verbaalisia nappisuorituksia, kun vastassa oli vahvoja ennakkosuosikkeja ja kilpailuissa ensi kertaa ollut Gettomasa jatkoi ennakkoluulotonta ja vahvaa luottamusta itseensä myös finaalissa ollen liian kova vastus kokeneelle Ironine:lle.
Gettomasan kokonaisuus kuvasti hyvin menneiden vuosien voittajia ollen selkeästi illan paras.

Myös tänä vuonna nähtiin ja kuultiin paljon tasaväkisiä battleja ja kokonaisuutena kaikkien riimittelijöiden tekninen- kuin sanallinen taito oli jälleen kerran parantunut edellisistä vuosista, joten vuonna 2013 on luvassa todennäköisemmin vielä enemmän tasaväkisempiä ja nautinnollisempia battlejä kuin myös nähdään jälleen kerran uusia freestyle-rap kilpailijoita joka on yksi tapahtuman päätarkoituskin.

Ilmapiiri RAP SM 2012 tapahtumassa oli mukavan rento kaikin puolin ja vaikka osa kilpailijoista ‘jäätyi’ lavalla, niin pitää antaa kaikille kilpailijoille arvostusta osallistumisestaan sekä mahtavasti mukana olleelle, mutta vaativalle talon täydelle yleisölle.